Söin eilen hyvällä omalla tunnolla ~1300 kaloria ja taas oli paino pudonnut sata grammaa eilisestä, paras mieli!
Aion vastaisuudessakin syödä kunnolla, en halua sitä säästöliekkisekoilua elämääni ! Enää neljä ja puoli kiloa väli(?)tavoitteeseeni 55 kg, uskomaton tunne että olen päässyt jo näin pitkälle. Olen monien tapaa noin miljardikertaa vannonut laihtuvani ja tekeväni pysyvän muutoksen elämääni mutta koskaan en ole onnistunut. Parhaimmillani kasiluokalla laihduin ja painoin 60kg mutta sitä alemmas on ollut mahdoton päästä. Nyt alkaa muuten jo tietämään että kuinka paljon voi päivässä syödä ei tarvitse heti rynnätä KK:n ruokapäiväkirjaan tarkistamaan kalorimääriä vaan voi suunnilleen syödä "niin kuin haluaa".
Tänään olin töissä, vaihteeksi, eli kaloreja kulutettu se ~300 muuten kotona lukemassa kirjoituksiin tainoh enimmäkseen lueskelen muiden blogeja ja hengailen kiloklubissa ja haaveilen uusista pienemmistä luvuista vaa'an naamalla. Uunissa muhivat röstiperunat ja mielessä kangastelee pelko ensi kesän tapahtumista. Poikaystäväni, joka siis kävi intin viime vuonna, aikoo nyt mahdollisesti mennä takaisin inttiin ensi kesänä kolmeksi kuukaudeksi. Tiedän että hänelle olisi äärimmäisen tärkeää selvittää asia itsensä kanssa, mutta en voi olla ahdistumatta ajatuksesta. Hänen ollessaan armeijassa olin aivan hajalla, en saanut mitään tehdyksi itkin ja itkin ja lihoin,lihoin,lihoin kunnes painoni kutitteli melkein 70 kiloa. Jokainen lomaviikonloppu oli oikea aarre, emme poistuneet sängystä vaan naimme (silloin sekin vielä sujui..-.-) ja vain silittelimme toisamme huumassa siitä että toinen vain oli siinä. Tottakai silloin osasi arvostaa toisen seuraa enempi ja oli vähemmän riitoja, mutta en todellakaan haluaisi kokea sitä uudestaan. Joka sunnuntai-ilta saatoin hänet asemalle ja nieleskelin kyyneleitä jotka sitten ryöppysivät poskilleni hänen noustuaan bussiin. Iltaisin makasin hiljaa pimeässä sängyssäni ja odotin sydän syrjälläni että tuttu viestiääni lurittelisi rakkauttaan korvaani, katselin pitkään "sinulle on 1 saapunut viesti" -kuvaketta ja vain nautiskelin siitä että tiesin sen olevan häneltä, tiesin sen olevan täynnä rakkautta ja ikävää, turvaa ja huolenpitoa paketoituna 160 merkkiin. Nyt asumme yhdessä ja kaikki on taivaallista ja ihanaa. Minua jännittää, hyvällä ja huonolla tavalla. En halua toisesta eroon mutta voihan se tuoda taas uutta potkua suhteeseen ja saan olla yksin ja laihtua rauhassa ilman että toinen tuputtaa herkkuja naamaan koko ajan :D Mutta silti en halua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti