Nyt se mitä me kaikki shbloggarit pelätään ja ehkä joskus jopa toivotaan, tapahtu mulle. Mut tunnistettiin. En oikein tiedä miten suhtautua asiaan. Oudoltahan se tuntuu. Moni pistäis pillit pussiin ja alottais ehkä uuden paremmin salatun ja peitetyn blogin mutta itse en koe siihen tarvetta. Olkoot. En jaksa enää välittää.

Melkein kaikki menee päin helvettiä taas. Olen lihonut ja se ei mene pois, onneksi tili jo miinuksella (jos olisi mahdollista) niin ruokaa ei kertakaikkisesti yksinkertaisesti pysty ostamaan. Kuivaa pastaa syödään siis taas tämä viikko. Yks laskuki jo matkalla perintään huoh. Ei ollenkaan hyvä, tulisi se maaginen palkkapäivä jo. Onneksi olen ällän luona ja se antaa mun syödä sen ruokia niin paljon kuin haluan. Tai no mikä onneksi se on. Se on paraikaa töissä ja minä yksin täällä niinkuin hyvin usein viikolla mikä meinaa että katson kaikki maailman hömppäohjelmat luen sata blogia ja syön. Näin ehkä unta että hain apua. Unessa olin onnellinen ja helpottunut sen tehtyäni. En usko että sitä tulee tapahtumaan vielä aaaikoihin.